Härmälä-Seuran järjestämässä kevättapahtumassa 30.5. 2007 tutustuttiin ”ikiaikaiseen” Härmälän valtatiehen – Nuolialantiehen. Tätä tietä on kuljettu niin ”Huvilarannikolle” kuin vähän kauemmaksi Pirkkalaan jo 1800-luvulla. Tien tuntumassa olevista historiallisista kohteista olivat kertomassa kirjailija Uolevi Itkonen ja Härmälän tietäjä Erkki Piililä.
Retki alkoi Rantaperkiön koululta ja päättyi vanhalle Shellin tontille, jossa oli myynnissä Härmälän historiaa käsitteleviä kirjoja sekä Härmälän Marttojen kahvitarjoilu. Kävelymatkan varrelta oli poimittu esiteltäväksi niin Rantaperkiön työväentalon historia kuin Östringin sisarusten kotitalokin, monien muiden kohteiden lisäksi.
Oman alueen historia kiinnostaa, sillä osallistujia oli lähelle parisataa härmäläläistä ja kauempaakin, aina Saksasta saakka.
Suuren joukon liikenneohjaus sujui ongelmitta, kun mukana oli Altti Heinosen kokoama liikennepartio sekä Härmälän alueen oma poliisi Jarmo Toikkanen.
Retkestä raportoi Risto Holopainen